Siirry suoraan sisältöön

Teknikumin Arja Sarkanen: Koulutetaan siis itse

Polymeerituotteita valmistava Teknikum on ottanut härkää sarvista kumituoteosaajiensa rekrytoinnissa. Koska koulutusjärjestelmä ei käytännössä osaajia tuota, on Teknikum ratkaissut ongelman kouluttamalla kumituoteosaajat itse. Tilanne on kaikkea muuta kuin ihanteellinen.

Elinkeinoelämän keskusliitton jutussa Teknikumin henkilöstöjohtaja Arja Sarkanen kertoo yhtiön päätyneen kouluttamaan itse käytännön pakosta. Koulutusjärjestelmä ei enää tuota kumituotevalmistajia kuten ennen. 

Teknikumin tehtailla Sastamalassa ja Keravalla on koulutettu vuoden aikana jo noin 30 uutta työntekijää uuden uran alkuun. Lisäksi henkilöstölle on runsaasti  materiaali- ja konekoulutuksia, it-ja kielikoulutuksia ja esimiesvalmennusta. Työkierto on yleistä ja siihen kannustetaan. 

Sastamalassa 8-luokkalaiset vierailevat Teknikumin tehtailla, ja nuoria otetaan myös tet-jaksoille. Lukiolaisten kemian tunteja järjestetään myös Teknikumin laboratoriossa.

Artikkelissa Arja Sarkanen kertoo huolestaan ammatillisen koulutuksen tasosta. Teknikumilla on ihmisiä, jotka toimivat välillä lähes päätoimisesti perehdyttäjinä ja työhönopastajina. Yritykset tarvitsisivat osaajien rekrytointiin ja kouluttamiseen myös yhteiskunnan tukea. 

Lue koko juttu EK:n sivulla.