Kumiteollisuus ry
Kumiteollisuus ry

Kumialan kurssit

Suomen Kumitekninen Yhdistys järjestää vuosittain alalle tulleelle henkilöstölle Kumitekniikan peruskurssin, yleensä Nokialla. Kursseilla käydään läpi kumiraakaineisiin, -seoksiin-, valmistusmenetelmiin ja -tuotteisiin liittyvät perusasiat.

Kumialalla voi suorittaa ammattitutkinnon eli aikuisten näyttötutkinnon. Uusitut tutkinnon perusteet valmistuivat vuoden 2005 lopulla. Ammattitaidon voi hankkia haluamallaan tavalla, ja työtaito osoitetaan valvotussa näytössä. Eräät aikuiskoulutuskeskukset antavat tarvittavaa koulutusta.

Ammattienedistämislaitos (AEL) on järjestänyt muutaman vuoden välein koulutusta kumituotteiden käyttäjille, mm. kaksipäiväisiä kumikursseja suunnittelijoille.

Kumialalla toimii myös alueellisia koulutushankkeita. Tällainen on Vammalan Seudun Yrityspalvelu Oy:n koordinoima Kumilla-projekti, joka tarjoaa ESR-rahoitusta apuna käyttäen eri tahoilta hankittavaa koulutusta kumi- ja muovialan yrityksille.

Muissa maissa, erityisesti Suomea huomattavasti suuremmissa kumiteollisuusmaissa, on tarjolla runsaasti kumialan kursseja. Ruotsissa toimii Läroverket, joka järjestää kursseja ruotsin lisäksi myön englannin kielellä. Englannissa sijaitseva Rapra järjestää kumi- ja muovialan kursseja eri puolilla Eurooppaa. Ranskan Ifoca järjestää vuosittain kymmeniä kumiin liittyviä kursseja, kaikki ranskan kielisinä.
KUMITEOLLISUUS RY | PL 4, 00131 Helsinki | Eteläranta 10, 7.krs, 00130 Helsinki | Puh: (09) 1728 41, Fax: (09) 630 225
verkkovaraani 2007