Itkevän puun kyynelet

Luonnonkumi on luonnontuote, jonka Etelä-Amerikan alkuasukkaat ovat tunteneet jo tuhansia vuosia. Ei tiedetä, milloin kumikasvien maitiaisnesteelle keksittiin käyttöä, mutta ensimmäiset historialliset tiedot kumipuusta saatavan nesteen käytöstä ovat ajalta noin 2500 vuotta eKr.

Kumipuu on peräisin Amazon-joen alueelta. Alkuasukkaat huomasivat, että kun puun kylkeen teki viillon, siitä alkoi valua valkeaa nestettä. Nestettä pidettiin jumalten tunteiden ilmauksena. Jo varhain tästä nesteestä, joka muuttui kuivuessaan kiinteäksi, alettiin tehdä pomppivia palloja. Sen myös havaittiin tekevän astioista, jalkineista ja kankaista vedenpitäviä.



Yllä: Villinä kasvava kumipuu Perun viidakossa. Kuvan otti Pertti Turunen, Teknikum Oy

Kristoffer Kolumbuksen uskotaan joidenkin lähteiden mukaan tehneen havaintoja kumipallojen käyttämisestä intiaanin uskonnollisissa rituaaleissa 1400-luvun lopulla. Tällöin kumi ei kuitenkaan herättänyt Euroopassa kiinnostusta.

Eurooppalaisten tiedemiesten mielenkiinto kumiin raaka-aineena heräsi 1700-luvulla. Vuonna 1736 ranskalainen tutkimusmatkailija Charles Marie de la Condamine kertoi havainneensa Etelä-Amerikan alkuasukkaiden käyttävän vesitiiviitä astioita ja jalkineita. Kumin laajaa käyttöä haittasi kuitenkin kauan sen huono lämpövaihteluiden sietokyky sekä tahmaisuus. Ongelman kuitenkin ratkaisi sattumalta vuonna 1839 Charles Goodyear, joka teki keittiössään kokeita ja huomasi, että kun kumiin sekoittaa rikkiä ja sitä kuumentaa, kumi muuttuu sekä lämpöä että kylmyyttä kestäväksi. Näin hän tuli keksineeksi vulkanoinnin.

Yksi merkittävistä kumituotteiden laajaan käyttöön johtaneista keksinnöistä oli ilmarenkaan kehittäminen. Tämän keksinnön sai nimiinsä John Boyd Dunlop vuonna 1888.

Nykyisin Thaimaa on maailman suurin synteettisen kumin tuottajamaa. Perässä seuraavat Indonesia ja Malesia. Kumipuiden viljely lisääntyy myös Intiassa, Vietnamissa ja Kiinassa. Alun perin kumipuun siemenet saatiin salakuljetettuina Amazon-joen laaksosta Englannin kautta Ceyloniin, josta viljely laajeni muualle Kaakkois-Aasiaan.

Luonnonkumia tuotetaan nykyisin noin 9 miljonaa tonnia vuodessa. Tämä on hieman yli 40 % kumiraaka-aineen kokonaistuotannosta. Luonnonkumin tuotantomäärän uskotaan nousevan 13 miljoonaan tonniin vuodessa vuoteen 2020 mennessä.


Synteettisen kumin yleistyminen

Kun luonnonkumin kemiallinen rakenne oli selvitetty, tutkijat ryhtyivät 1800-luvun lopulla innokkaasti selvittämään, olisiko isopreeniä mahdollista tuottaa muustakin aineesta kuin luonnonkumista. Kumiraaka-ineen kysyntä lisääntyi hyvin nopeasti autoistumisen ja ilmarenkaan käyttöönoton myötä. Voimakkaasti teollistuvalla Saksalla ei ollut omia luonnonkumivaroja, joten synteettisen kumin kehittäminen tapahtuikin siellä. Kemisti Friz Hofman patentoi vuonna 1909 teolliseen tuotantoon soveltuvan syntettisen kumin valmistusmenetelmän. Molemmat maailmansodat kiihdyttivät synteettisten kumien kehitystä. Nykyisin synteetisiä kumeja on hyvin monia eri tyyppejä. Niiden osuus on hieman alle 60 % kumiraaka-aineen kokoiskäytöstä.

1900-luvun puolivälissä uskottiin, että synteettinen kumi tulee korvaamaan kokonaan luonnonkumin. Näin ei ole kuitenkaan käynyt. Eri kumityyppien ominaisuudet ovat johtaneet kullekin tyypille sopiviin käyttöalueisiin. Asiaan vaikuttavat myös öljyn hinta ja kumipuiden kilpailu viljelyalasta muiden hyötykasvien, esimerkiksi öljypalmun, kanssa. Kumin ja muovin kilpajuoksu sen sijaan joissakin käyttökohteissa jatkuu. Toisaalta on kehitetty materiaaleja, joita on vaikea sijoittaa joko muoveihin tai kumeihin kuuluviksi.